Aamulla synnytettiin Pinjan kanssa ja sitten Janne vaihtui kätilö-vuoroon ja minä suuntasin koira näyttelyyn Eetun & Rudin kanssa. Chili neiti on nyt astutettu Rudilla ja pentusia muuten odotetaan syntyväksi noin 9 viikon kuluttua ;) no, tästä lisää myöhemmin. Tavoitteet Rudin kanssa olivat korkealla ja myös hiukka jänskäsin Eetun esittämistä, ekaa kertaa pääsin pojan kanssa ite kehään. Eetun kans meni ihan mukavasti, todella hienosti kävelee ja liikkuu mutta seisotuksessa välillä vähän venkuili. Saatiin kuitenkin JUN-ERI3 SA PU3 tulokseksi!! Että ihan mukavasti :)

Rudin kanssa lähdettiin käppäilemään tolleri kehälle ja sinne saapui Oulusta myös Anne Kiira-tollerin kanssa. Minun oli määrä esittää myös Kiiu näyttelyssä. Tollereita oli ilm 11kpl, mutta vissiin peräti kolme oli poissa. Rudi esiintyi ihan mukavasti, hyvin tollerimaisella tempperamentilla :)  Tuomarin kommentti oli hauska kun kysyi ikää, ja vastasin että 10,5v.. "ooo" :D Rudi sai ERI1 SA ja oli ROP-veteraani. Sitten PU-kehässä meinas jo alkaa jännittää, että jäätiinkö tosiaan kolmansiksi, kun tuomari Tuula Pratt teki selkoa kahden nuoremman uroksen välillä meidän edessä ja me vaan seistä pönötettiin.... (tuskan hiki nousi pintaan, olihan Nina luottanut koiransa minun käsiini ja tavoitteet oli vielä saavutettavissa..). No, lopulta tuomari sai selon näiden kahden muun välille ja siirsi meidät ensimmäiseksi, juostiin rinki ympäri ja homma oli siinä. Rudi oli siis kaiken kaikkiaan ERI1 SA PU1 SERT ROP & ROP-vet  -> SE (n)MVA  &  POHJ MVA  eli Rudin titteli rivistöä saatiin komistamaan kaksi valion arvoa lisää, Ruotsin näyttelyvalion arvo ja sitä myötä myös Pohjoismaiden valion arvo on anottavissa. Onnea Nina Heitto & Kennel Jadored's niin omistajana kuin kasvattajana, upea uros ja nyt toivotaan vaan kosolti niitä upeita jälkeläisiäkin Chilin kanssa :) 
Kiiralle näyttelystä ERI1 SA PN2 vara-sert :)



Joskus menee nappiin kaikki suunnitelmat  :) 

Autossa matkalla kotiin sain vielä hyvin ilahduttavan tekstiviestinkin, Bentleyn "Mese" poika, pikku-Benttis siis, oli ollut näyttelyssä tänään PU2 saaden ensimmäisen SERTinsä!! Wautsi wau :D   Onnea Taina L.!!