Siinäpä se, miksi?? Pipsalla oli juoksut tammikuussa, joten olen siitä asti odottanut myös Pinjan aloittavan juoksunsa. Eipä vaan ole kuulunut eikä näkynyt, varmaan 3kk olen joka toinen päivä pyyhkäissyt paperilla siltä takapään, tuloksetta!? 

Myös Tildan juoksuja on odoteltu pennuttamis aikeissa jo jonkin aikaa.. Tilda aloitti juoksut sitten samalla hetkellä, kun Kati mietti, ilmoittaisiko sitä vielä johonkin kokeisiin tälle keväälle / kesälle. Tildan kävimme hakemassa meille 18.5. perjantaina, jotta varmasti ollaan ajoissa astutuksen kanssa. Seuraavalla viikolla sitten astuteltiin Bonon kanssa useampaan kertaan, uskon parhaiden tärppipäivien ajoittuvan koirien käytöksen perusteella viime viikonlopulle. Eli nyt sitten odotamme ja toivomme pentuja Tilda & Bono yhdistelmästä heinäkuun lopulla syntyväksi! Jeij :) 


Bono jänistä raahaamassa


Tilda 

Pinjalle tuumasin silloin perjantaina, kun Tilda tuli meille, että "nyt ei oo sitten lupaa aloittaa juoksuja ainakaan pariin viikkoon, ettei oo pennut ihan yhtä aikaa".  Pinja höristeli korviaan ihan kuin olisi jotain ymmärtänytkin, mutta siitä huolimatta aloitti juoksunsa vielä samana viikon loppuna. Ei muuta kuin viestiä äkkiä uroksen omistajalle Helenalle ja reilua viikkoa myöhemmin maanantaina Pinjan 9. juoksupäivänä lähdimme käymään Pajalassa Puzzelin luona. Pelkäsin, josko en huomannutkaan juoksua heti samana päivänä, kun alkoi, ja ajattelin että vaikkei oikea aika vielä olisikaan, niin saavatpahan koirat tutustua toisiinsa hieman etukäteen. Tilda & Bonokin saivat koko ajan ulkoilla yhdessä ja muuten totuttautua toisiinsa. Puzzel nuuski kyllä Pinjaa ja Pinja hiukan yritti leikkiä ja kosiskella, mutta aivan liian aikaista vielä. Keskiviikkona Janne kävi isäni kanssa Pajalassa uuden mukan, myöskin tuloksetta. Puzzel oli ollut paljon kiinnostuneempi jo ja Pinja oli kyllä tarjonnut itseään, mutta eihän urosta voi pakottaakaan astumaan :) Pikkusen olivat sitten samassa häkissä ihmisten ollessa kauempana Puzzel jo vähän tassu nostanut selkään, mutta ei ollut tosi toimintaa vielä tullut. 

Ajattelin sitten, että käymme vasta lauantai aamuna seuraavan kerran, mutta torstai iltana aloin miettimään että se on PAKKO lähteä jo perjantaina. En anna itselleni anteeksi, jos juoksu ehtii mennä ohi eikä pentuja sen vuoksi tule, kun en olisi millään työpäivän jälkeen jaksanut lähteä enään mihinkään. Helena joutui vuoksemme perumaan toko kokeenkin Puzzelin kanssa (en pakottanut! :)) ja toivoin todella, että aika olisi nyt oikea. 

Perjantai iltana siis suuntasimme Pajalaan 3. kerran. Puzzel oli todella innokkaana heti kun tulimme pihaan ja istua tapitti auton vieressä, että Pinja päästettäisiin ulos. Ensimmäiset 5min juoksivat peräkanaa, Puzzelin kuono Pinjan takapäässä kiinni. Selvästi Puzzel vähän ujosteli meitä ihmisiä ja kyseli lupaa, joten päätimme laittaa ne taas yhdessä häkkiin. Pinja kiehnäsi, asettautui seisomaan Puzzelin eteen pylly pystyssä, häntä kaarella ja selkä notkolla :D Välillä vilkaisi minua, että "eikö tuo ukko tajua??". Pinja oli sinnikäs ja kyllä Puzzeliakin kiinnosti kovin. Minua alkoi toki jo huolettaa, että "ei se astu, meni pieleen tämäkin homma". Tämä kun olisi Puzzelin eka astutus ja pentue. Pian siellä sitten alkoi tapahtua, nurkan takaa kurkimme ;) Ehkä viidennellä yrityksellä alkoi näyttää jo todella hyvältä ja näimme että nyt on kiinni. Puzzel kääntyi jo selästä pois, siinä vaiheessa kun häkkiin ehdimme. Janne piti Pinjaa, Helena Puzzelia ja minä häntiä :D Hieman alle 10min olivat nalkissa. Todella hienosti antoi Pinja Puzzelin astua eli 100% luomua tuotantoa on tämä, jos pentusia tulee. Luotetaan koiriin ja toivotaan että päivät olivat kohdallaan ja tarpeeksi ajoissa! 
Pinjan & Puzzelin yhdistelmästä pentuja odotetaan & toivotaan elokuun alkuun syntyväksi !  

Olen todella innoissaan näistä molemmista yhdistelmistä ja molemmista toivon löytäväni nartut hyviin sijoituskoteihin, mikäli astutukset nyt onnistuivat. Voin siis sanoa seisovani 100%:sti molempien yhdistelmien takana. 


Puzzel & Pinja 1.6.2012

Puzzel on aivan yhtä ihana kuin näyttelyistä muistinkin, rauhallinen pojan jössikkä. Minun makuuni sopivan vahva & vahva luustoinen, kalloinen jne. Puzzel on halukas kaikenlaiseen tekemiseen, nauttii mm. toko harrastuksesta. On helposti motivoitavissa mutta silti rauhallinen ja helppo koira. Juuri täydellinen uros Pinjalle. Pinja on myös hyvin helppo koira, tietyllä tapaa kuitenkin vilkas. Itse pidän siitä piirteestä, Pinja on todella helppo motivoida tekemään ihan mitä vain, mutta halusin rauhallisen uroksen, jottei vilkkaus tule korostumaan pennuissa liikaa. Myös Janne ihastui Puzzeliin totaalisesti <3 Pinja on meillä käytännön metsästyksessä, Janne kävi sen kanssa useammankin reissun viime syksynä ja saalistakin tuli mukavasti; metso ja 3-4 pyytä. Metsästyskauden keskeytti Pinjan juoksut. 


PS.  Iloisia uutia on kuulunut myös Piteån suunnalta, Bonon & Novan pennut ovat putkahtaneet tähän maailmaan sunnuntaina, pentueessa 8 pentua! 5 urosta ja 3 narttua. Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja pennut pysyvät voimissa. Kaksi on ollut vähän heikompia, mutta edelleen sinnittelevät ja paino nouseen. Storstrandsnova's kennelin sivuilla lisää infoa!