Parin viikon tauon jälkeen oli mahtavaa päästä taas agilityn pariin Minnan opastuksella. Meillä on nyt kuuden viikon ajan tiistaisin kl.20:30-21:30 agility treenit Bentleyn kanssa ja jatkamme siitä mihin alkeiskurssilla päästiin.

Aloitimme palauttamalla mieleen yksittäisinä esteinä mutka putkea, puomia ja A:ta. Putki sujui tuttuun tapaan hienosti hyvällä draivilla. Puomilla pikkuisen jännitti (näkyi siinä kun meni tosi matalana) koska puomi oli ihan uusi ja meille vielä outo. Kakkoskakkonen alastulo kontaktille sujui kahdella viimeisellä kerralla jo tosi hienosti. A:lla vuorostaan piti vähän hakea, että mitä siinä tehtiinkään ja kun homma alkoi muistua mieleen niin kyllähän ne kontaktitkin sieltä tulivat. Molemmilla kontakteilla palkka oli edessä oleva namikippo. Pyritään jatkossa siihen, että koira etenisi mahdollisimman suoraan.

Tehtiin myös muutamia vaikeampia tekniikka harjoituksia, niistoa ja jaakotusta (olikohan se niin?), mutta ne sujuivat oikeastaan tosi hyvin vaikka olivatkin "vaikeita". Nämä sitten liitettiin pienii radan pätkiin eli putki - hyppy - putki. Meillä onnistui aikalailla nappiin heti molemmilla kerroilla, mihin vaikutti varmasti sekin, että teimme ensimmäisenä eikä Bentley ehtinyt niin kuumua toisten suorituksista.

Viimeisenä otettiin rata jolla hyppy, putki, putki, pituus ja pussi. Menimme ensimmäisenä, mutta koska Bentley karkasi ehkä about 5 kertaa lähdössä hypylle, lähdimmekin jäähylle ja suoritimme vasta viimeisinä. Ärähdinkin oikein toden teolla Bentleyn pysymään maassa (pakko jättää maahan, istualtaan se ei kyllä pysy) ja otin hypylle ja siitä huutelin putkeen ja toiseenkin putkeen. Tässä vaiheessa tulikin kiire enkä ole varmaan vielä koskaan juossut niin lujaa kuin tuli tänään juostua :D Se kannatti, rata meni puhatasti loppun asti, vaikka luulin että se tyssää jo pituudelle tai viimeistään siitä karkaa toisten koirien luo.

Kerrassaan mahtavat treenit, kaikki sujui oikein hienosti, eikä menoa haitannut yhtään pieni satelu ja ajoittainen salamointi. Extreme urheilua.