Eilisen nou1 tuloksen jälkeen ei oikeastaan ollut mitään väliä, miten tämänpäiväiset toko kokeet tulisivat menemään, joten suuremmin ei tarvinnut edes jännittää. ALO luokkaan oli ilmoitettu 19 koiraa, paikalla 15. Ensimmäinen ryhmä aloitti noin kl.9:00, onneksi Pinja & Iitu olivat juuri eri ryhmissä. Ilma ei kuitenkaan suosinut, koska satoi vettä, mutta siitä ei koitunut meille suurempia ongelmia.

Luoksepäästävyys -> 7 = 7p.
Ensin Pinja nousi ja meni tutustumaan reippaasti tuomariin, mutta jostain kumman syystä piti sitten hirvittää kuitenkin, kun tuomari ei heti lähtenytkään pois. Olisi saanut olla reippaampi.

Paikallamakaaminen -> 10 = 30p.
Alussa jouduimme kauan odottelemaan, kun toista koirakkoa ohjattiin ja mietinkin, että kohta kyllä Pinjan kesktityminen herpaantuu. Nätisti se kuitenkin pysyi perusasennossa ja meni ekalla käskyllä maahan (joskin hieman hitaasti ja harkiten). Jännitys oli suuri, varsinkin kun "pelottava" tuomari ji ikään kuin minun ja Pinjan väliin, että kuinkas se neiti siellä pysyy. Aika loppui, palattiin koirien viereen eikä Pinja edes ennakoinut! Mahtava suoritus kerrassaan

Seuraaminen kytkettynä -> 8½ = 17p.
Tämähän sujui aivan mukavasti ja mieltä lämmitti erityisesti, kun tuomari kehaisi, että sehän oli oikein mallikelpoista seuraamista. Pinja tosin välillä jätätti, eikä paikkakaan ollut mikään paras, mutta ihan ok ja itse olen tyytyväinen. Tavoitteenahan oli saada suraamisista edes vitoset ;)

Seuraaminen taluttimetta -> 8 = 32p.
Tässä seuraamisessa alku oli parempi ja tiiviimpi, mutta loppua kohden alkoi jätättämään ja laiskistui. Ihan hyvä kuitenkin siihen nähden, että tämä ei todellakaan ole meidän vahvin laji.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä -> 9 = 18p.
Tässä alkoikin jo heijastua se meidän huonohko seuraaminen, eli Pinja ei todellakaan seurannut. Lampsi vain mukana ja peräti turhan kaukanakin minusta. No, ei auttanut muuta kuin karjaista niin että ahterista lähtee, kuten Sari asian taisi ilmaista, ja olihan se "maahan" sitten kyllä kuulunutkin kauas. No, sehän ajoi asiansa ja koira lakosi maahan.

Luoksetulo -> 9½ = 28,5p.
Luoksetulo olikin lähes kymppi, ½ pistettä tiputettiin siitä, kun Pinja tuli sivulle kyllä, muttei ihan heti istunut vaan viiveellä tuli se perusasento.

Seisominen seuraamisen yhteydessä -> 8 = 16p.
Tässäkin näkyi taas se  huono seuraaminen, mutta Pinja kuitenkin jäi seisomaan (otti pari asektla käskyn jälkeen, mutta seisahtui kuitenkin). Siitä se parin pisteen pudotus.

Estehyppy -> 0 = 0p.
Tähän olin suunnitellut antavani suoraan kaksoiskäskyn, mutta sitten jostain kumman syystä jätin sen käsimerkin antamatta ja nollillehan se sitten tietenkin meni.. ja nyt harmittaa!

Kokonaisvaikutus -> 9 = 9p.

TULOS: 157,5 pisteellä ALO2, sijoitus 11./15

Todella tyytyväinen saan kyllä olla tuohon tulokseen, vaikka tietysti se nyt jälkeen päin harmittaa, että jos en itse olisi kämmännyt estehyppyä niin 1/3 osa meidän TK1 tavoitteesta olisi jo täynnä :o)