1243020498_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Ylitorniolla 22.5.2009   (c) Kennel Lapintähti

Tänäänpäs käväistiinkin sitten Rovaniemellä ryhmänäyttelyssä Pinjan, Bentleyn, Tiplan, Miinan ja Paw'n kanssa. Päivä oli kovin lämmin, ja aurinko paistoi silmiin/tuulilasiin niin meno kuin paluumatkallakin. Luulenpa saaneeni myös jonkin sortin auringonpistoksen tai edes hitusen rusketusta tuliaisiksi :)

Tolleri ja bordercollie kehät ajoittuivat päälekkäin, eli Pinja oli omassa kehässään 13. koira ja Bentley vuorostaan 14. koira, joten jos kaikki olisi edennyt prikulleen aikataulujen mukaan, niin olisin ehtinyt esittämään molemmat. Päälekkäisyyksiin kuitenkin varauduttiin, ja varustin siskoni Camillan esittämään niin Bentleyn, kuin Paw'n, jos en ehtisi ajoissa takaisin.

Niinhän siinä sitten kävi, että kun Pinjan vuoro tuli, niin huomasin Bentleynkin jo seisoskelevan nätisti Camillan kanssa kehässä. Molemmat esiintyivät mainiosti, joten olen tyytyväinen jo pelkästään siihen, tämän päivän osilta.

1243020430_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
21.5.2009 Rovaniemellä (c) Saara Kangasniemi

"Oikeat mittasuhteet, sopiva luusto. Hyvä kuono-osa, sivuille taittuvat korvat. Oikea ylälinja, niukka eturinta, niukahkot etukulmaukset, vielä melko litteä rintakehä, melko jyrkkä lantio. Liikkuu kovin kapeasti, takaraajat rungon alla."

Tuloksena Bentleylle tuolla arvostelulla JUN-H. Tuomari oli vielä lopuksi todennut, että kesken kehityksen, joten jäämme siis odottelemaan massaa ja aikuistumista ulkonäköön.

Tolleri kehässä vuorostaan Pinjan velipoika Dimmu voitti avoimenluokan urokset ErittäinHyvällä. Uroksissa ei tullut erinomaista. Yksi juniorinarttu sai ERI/1, samoin kuin avoimessa luokassa ensimmäisenä ollut. Odotukset eivät siis olleet kovin korkealla ja arvostelu on tässä:

"Erinomainen tyyppi. Oikean mallinen, mutta hieman lyhyt pää. Hyvä kaula & selkälinja. Riittävästi kulmautunut edestä, sopivasti takaa. Hyvä luusto. Oikean mallinen runko, joka ei ole vielä valmis. Reipas luonne. Hyvä karva. Hyvät takaliikkeet, samoin edestä."

1243020514_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Ylitorniolla 22.5.2009  (c) Kennel Lapintähti

Pinja tuli tuolla arvostelulla avoimen luokan toiseksi, saaden erinomaisen! Loppujen lopuksi junnujen voittaja jäi kolmanneksi ja Pinja oli PN2 saaden toisen vara-SERTin. Ei hullummin, joskin tottakai se vähän harmittaa, ettei vielä sinne PN1 pallille yltänyt/saanut sitä oikeaa sertiä :)

Sunnuntaina uusin tuulin Juukaan ryhmikseen koittamaan onneamme, sinne on myös molemmat epelit lähdössä.

Pinjan kehän jälkeen kiiruhdin bordercollie kehälle, juuri sopivasti esittämään Paw'n avoimen luokas uroksissa. Paw'n kanssa lähdimme hakemaan sitä viimeistä sertiä (sillä emme ilmoittaneet sitä muihin näyttelyihin tälle kesälle) ja onneksi se SERTI sieltä herralle sitten tulikin. Paw siis ERI/1 AVK1 PU1 SERT & VSP!! Mahtavaa :D

1243020532_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
21.5.2009 Rovaniemellä (c) Saara Kangasniemi

Tänään tuli myös sähköpostia Yli-Kiimingin taippareiden osalta. "Ikäväkseni" mahduimme mukaan, ja viikon päästä sunnuntaina olisi oltava taipparipaikalla jo kello 8:00.. tulee aikainen herätys. Olisiko kiinnostuneita mukaan lähtijöitä, sillä ihan yksin en viitsisi lähteä. Saattaa alkaa jännittämään ihan liikaa. Voihan toki vielä olla, että joudumme tuon perumaan, jos Pinja aloittaa sopivasti juoksunsa. Pitäkäähän kuitenkin nyt sitten kaikki tutut ja serkun kaimatkin peukkuja, että Pinja näyttäisi siellä, mitä se oikeasti osaa, eikä koko homma menisi taas pelleilyksi ;)