Kohta alkaa olla jo lomat lomailtu ja paluumatka hyisestä Pohjolasta Oulua kohden. Hyistä täällä on kyllä ollutkin, tänään pakkasta piisasi peräti -25¤c eikä kyllä ulkona meitä juuri nähtykään.

Pari päivää sitten haettiin damit (peräti 3kpl) piiloistaan ja treenattiin niillä. Lähinnä treenattiin taas sitä malttia, paikallaan pysymistä yms. Tein niin, että jätin Pinjan maahan, otin pari askelta eteenpäin ja heitin. Vilkaisu taakse päin ja neitihän oli noussut seisomaan. Uusi maahan käsky ja toinen dami heitettiin jne.. Pari kertaa lähti peräänkin ja käskin aina takaisin maahan. Kova olisi ollut hinku damien perään mutta aika hyin malttoi kuitenkin ;) Kävelin sitten Pinja vierelle, komensin sivulle istumaan ja lähetin noutoon. Aika hyvin palautti käteen asti (lähes) kaikki, mutta lumen syönti tuntui välillä olevan vähän liiankin mieleistä. No, jotain tuli sentään tehtyä.

Toisena päivänä damien jälkeen käänsin pakasteen ympäri ja löysin kuin löysinkin varis pussin. Sieltä sitten jäinen (kun en jaksanut sen sulamistakaan odotella) varis matkaan ja kiikuttamaan Pinjalle. Heitin variksen ja linnulta napsahti kaula poikki ja irtosi pää :D joten Pinja oli vähän ihmeissään että pitäisikö nyt tuoda tuo pää vain kroppa. Päätyi tuomaan molemmat vuorollaan ;) Alkuun meinasi vähän alkaa riepottamaan lintua ja heittelemään niskojaan mutta karjaisin ja lopetti siihen onneksi. Hyvin kantoi suussaan tämän alku sähellyksen jälkeen.

Pinjan kanssa ei sitten TOKOa ollakaan otettu juuri yhtään, mitä nyt ihan vähän seuraamista ja nou-tokoa dami/lintu treenien yhteydessä ;)

Bentleyn kanssa ollaan otettu TOKO muutaman kerran namien kanssa. Sivulle tulee hyvin kun on nappula kädessä, mutta ei ole tarpeeksi vahva, että tulisi pelkästä käskystä. Maahan menoakin ollaan opeteltu ja alkaa jo vähän hoksaamaan. Myös paikka käsky alkaa olla pojalla mielessä suht.hyvin. Seuraaminen on kerrassaan kiitettävää (kun tietää että on namit mukana) mutta vähän tahtoo mennä vinoon, kuulemma (pistin kaverin kommentoimaan että miten kulkee vaikkei hän itse tokosta mitään tiedäkään ;). Joten pitää nyt sitten tuota nami käden paikkaa irrottaa vähän kehosta ja katsoa että alkaisiko mennä suorempaan.

Bentley alkaa myös hoksata "hae" käskyn, mutta itse tekeminen ei ole vielä hallussa. Tietää kyllä mitä haluan ja tuo jopa minulle, mutta ei tarpeeksi lähelle ja sehän on sellaista sähellystä sitten kun on niin virrakas koira. Aluillaan hyvin kuitenkin sekin.

Näyttelyharjoituksiakin on Bentleyn (ja Pinjankin) kanssa otettu. Aikas hienosti jo osaa seisoa, antaa asetella tassut ja korvatkin nostaa yleensä terhakkaasti pystyy. Eli eikun oppeja testaamaan KASsin mätsäriin loppiaisena! Sielläpä nähdään ;P

 

Ai niin, ja kun tänään mietittiin että ilmoitetaanko Pinja Raahen ryhmikseen ja pidin sille saarnaa että ei pääse mukaan jos ei osaa käyttäytyä ja luota minuun. No, Pinja sitten siitä lähti ja yritti ihan selkeästi tehdä itsarin.. Kävi litkimässä -- onneksi vain vähän -- tärpätti/maali liuosta ja pääsi sitten tämän seurauksena kahden päivän lahikselle ja saa juoda vain piimää ja vettä, kiinteää ei kannata pariin päivään antaa. Fiksu koira, ei voi muuta sanoa.. mutta kylläpä säikäytti pahemman kerran!