Tänään aloitettiin Bentleyn kanssa treenaaminen KAS:lla Mölli-ryhmässä, eli tokoa aloittelevat koirakot. Keskitytään häiriönsietokykyyn ja aloitellaan alokasluokan liikkeiden alkeita. En tiedä, olisimme varmaan voineet mennä Mölli-ALO ryhmään suoraan, mutta tuleepahan nyt luultavasti nuo ihan alkeet opeteltua tosissaan kunnolla, joten on siitä sitten helppo jatkaa.

Tänään otettiin ensimmäisenä kontaktia, oikei mukavasti onnistui ja sitähän me ollaan paljonkin jo treenailtu itseksemmekin. Ilman hyvää kontaktia ei tulisi mistään mitään ;) Jo treenien alussa Bentley oli melko malttamaton ja alkoi kuumua muista koirista ja jos joku haukahti, piti siihen vastata heti. Otin Bentleyn sitten suosiolla eteeni istumaan ja pidin kontaktissa alkukeskustelujen ajan. Malttia onneksi riitti myös sen jälkeisiin kontaktitreeneihin.

Perusasennon alkeita aloitettiin yhteisesti opettelemaan, ja koska meillä liike alkaa olla jo joten kuten hallussa (käytän vielä kättä apuohjauksena eikä pelkkä sanallinen käsky riitä, ei ole ehdollistunut sille) näytimme kuinka se käytännössä tehdään. Meille sitten erikseen neuvottiin vähän haasteellisempaan, eli että voisin ohjata myös oikealla kädellä Bentleyn, siirtään käden takaisin paikoilleen ja sitten takaisin ja antaa namin. Eli siinä oppii myös ottamaan kontaktia paremmin, kun joutuu hetken odottamaan itse namia, vaikka suullinen kehu tulikin ehti suorituksesta.

Siinä oli myös pariin otteeseen vähän taukoa, joten otin itsenäisesti seuraamista peilin kanssa (näen kulkeeko suoraan). Kulki aika hyvin mukana rauhallisessa kävelyvauhdissa ja piti kontaktia. Eli tosi hienosti ilman nameja! Aivan mahtavaa :D

Lopuksi kaikki tekivät pariin kertaan luoksetulon. Sen aikana meinasi taas pojalla hermot mennä, kun ensimmäinen koirakko ampaisi matkaan. No, menin pojan kanssa syrjemmälle ottamaan kontaktia ja vähän maahanmenoja siinä samalla. Tosi hienosti jaksoi keskittyä, vaikka selvästi mm. korvien tiuhasta heilumisesta huomasi, että kuunteli samalla toisten ääniä ja mieli olisi tehnyt lähteä sinne. Itsessään luoksetulo meni oikein hienosti molemmilla kerroilla ja toisellaa kerralla ohjasin jo sivulle suoraan istumaan, mutta vähän vinoon kuitenkin siinä vauhdissa jäi.

Ai niin, ja mikä "parasta".. Treenien aluksi pistin Bentleyn seinaan kiinni, kun siirtelimme agility esteitä sivulle. Huikkasin siinä ohjaajallemme vähän naureskellen, että varmaan tuo poika on 5min sisällä purrut narun ja juoksentelee täällä vapaana. Eipä aikakaan kun joku pieni ruskeakirsuinen kaveri viuhahti viereen istumaan.. Sinne meni sekin hihna sitten :D (onneksi pystyi sitomaan päät yhteen ja se oli joten kuten käyttökelpoinen).

Se olikin sitten jo 5. Bentleyn tuhoama hihna, joten lähipäivinä on pakko suunnata talutin ja kaulapanta kauppaan. Tänään nimittäin napsahti poikki myös nahkainen, pyöreä, "kiristävä" kaulapanta.. Onneksi on monitoimi talutin ja sain yhden pään napsaistua toiseen kiinni ja jatkettua lenkkiämme :D  Lisättäköön vielä, että tuota kaulapantaa se ei purrut poikki vaan oli vaan sitten liian heikkoa tekoa meille. Täytyy käydä viemässä se liikkeeseen tässä joku päivä ja kysäistä olisiko mahdollista uuteen (tai alennukseen uudesta, kun ei kuitenkaan kuittia tms. ole sattunut säästettyä)..