Pidettiin Pinjalle ihan omat tokon mölli-luokan kisat tuossa läheisellä kentällä lenkin ohessa. Mahdollisimman virallisesti yritettiin liikkeet suorittaa, kuitenkin niin että onnistuivat suhteellisen hyvin. Liikkeiden välissä palkkasin nameilla Pinjaa mielenkiinnon pitämiseksi yllä.

Kiitos Jonnalle tuomarina ja liikkeenohjaajana toimisesta!! ;)

1. Luoksepäästävyys
Otin Pinjan "sivu"lle ja vahvistin "paikka" käskyllä. Jonna lähti tulemaan, seisahtui Pinjan viereen ja rapsutteli ja kehui. Pinja pysyi koko ajan hyvin paikallaan istualtaan, ei hötkyillyt ja oli rauhallinen. Tietysti "tuomari" oli tuttu, joten ei ainakaan tarvinnut pelätä :)

2. Paikallaolo
Otin Pinjan taas perusasentoon, palkkasin namilla. Käskystä maahan ja lähdin kävelemään noin 2-3m päähän, käännyin ympäri ja siellähän se tytteli oli maahan mennyt. Hyvin pysyi kokonaisen minuutin, vaikka oli kyllä levoton. Ei vaihtanut onneksei edes lonkka-asentoon! Kovasti katseli niin Jonnan, Bentleyn kuin minunkin suuntaan ja välillä muuallekin, mutta ei liikkunut. Minuutin kuluttua palasin Pinjan luo ja pyysin perusasentoon. Hyvin nousi! Jes, onnistunut liike ja mammalla hymy korvissa asti ;)

3. Seuraaminen kytkettynä
Otin taas Pinjan sivulle, nyt jo ilman namia, ja luvan saatuamme "seuraa" käskystä liikkeelle. Melko hyvää kontaktia havaittavissa ja ihan ilman nameja suoritettiin koko liike. Käännös oikealle ja vahvihstin uudella "seuraa" käskyllä, sillä seuraaminen ei ollut enään kovin tiivistä, sitten täyskäännös ja vahvistin taas "seuraa" käskyllä ja sitten vielä käännös vasemmalle ja vielä kerran vahvistin "seuraa"mista.
Ihan mukavaa seuraamista, ottaen huomioon sen, että vielä sunnuntaina kaikki seuraamiset tehtiin namin kanssa "imuttamalla" :D saas nähdä sitten miten seuraa kisoissa, kun en voi kaksoiskäskyjä antaa enkä vahvistaa seuraamista. Onhan tässä kyllä vielä paripäivää aikaa harjoitella. Liike päättyi perusasentoon, johon Pinja pysähtyi ilman erillistä käskyä kun seisahduin. Hyvin meni.

4. Liikkeestä maahanmeno
Pinja perusasentoon ilman namia, "seuraa" käskystä liikkeellä, muutaman metrin seuraamisen jälkeen "maahan" käsky ja parin metrin päässä pysähdyin. Hyvin oli jäänyt maahan, palasin koiran luo ja "sivu"lle käskystä nousi perusasentoon.
Yllättävän hyvin onnistunut liike, sillä itse seuraaminenkaan ei ole vielä hanskassa kunnolla ja tosi hyvin meni maahan ja pysyi siinä!

5. Luoksetulo
Pinja perusasentoon istumaan, jätin siihen "paikka" käskyllä. Arvelin että menee maahan mutta oli jäänyt istumaan. 15m päästä pysähdyin ja luvan saatuani kutsuin: "Pinja, sivu" jota vahvistin taputtamalla reittä pari kertaa sivu käskyn yhteydessä.
Hyvää laukkaa tuli ripeää vauhtia ja käännähti hienosti sivulle istumaan.
Aivan upea suoritus ja tässä vaiheessa meinasin jo itkut tirauttaa kun meni niin tosi upeasti nämä "kisat" :) jospa menisi näin hyvin torstaina, olisi mamma kyllä enemmän kuin tyytyväinen!

6. Kokonaisvaikutelma
Tämähän meiltä arvioidaan sitten torstaina epävirallisissa mölli-toko kisoissa

 

Tällaiset treenit olisi nyt tarkoitus vetäistä huomeniltana ja sitten vielä keskiviikko iltana ja keskiviikkona varmaan jo täysin ilman nameja ja vain palkkaamalla kehuilla liikkeiden välissä. Eli hyvin kisojen omaisesti yritämme pärjätä.