Lauantaina oli teoriaosuus, jossa käytiin läpi koirakoulutuksessa tärkeitä asioita, sekä taipumuskokeen kulku ja sääntöjä. Viisi tuntia vierähti siellä emännän opiskelussa ja Pinja odotteli kotona.

Tänään sunnuntaina olimmekin sitten Paukunmajalla vähän harjoittelemassa NOU-juttuja ja tietystikin meitä ohjaajia tässä eniten neuvottiin kouluttamaan sitten omaa koiraa. 

Erilaisia rasteja taisi olla kolme. Ensimmäisenä menimme nouto-rastille, jossa siis heitettiin damia. Ennen meitä oli kaksi koirakkoa (onneksi ei yhtään enempää) ja Pinja kävi aivan kuumana, kun näki toisten saavan noutaa ja itse joutui odottelemaan. Oman vuoromme tultua heitettiin dami ja hetken päästä päästin Pinjan noutamaan. Se oli vähän hukassa, että kenelle pitäisi palauttaa, mutta oikeaan osoitteeseen tuli. Myös toinen nouto onnistui hienosti, eikä ohjaajilla ollut huomauttamista. Saimme neuvoja Pinjan kuumumiseen, eli ei tulisi katsella toisten noutoja ja tulla vasta kun on oma vuoro ja yleensäkin käydä viemässä dami, ei heittää. Nouto innokkuutta Pinjalla kuitenkin valtavasti on.

Riistaan tutustumisrastilla näytti olevan paljon porukkaa, joten lähdimme hakuruutu-rasteille. Sielläkin saimme odotella varmaan sen 10min, mutta Pinja pysyi ihmeen rauhallisena, vaikka näki toisten työskentelyä.
Hakuruutu-rastilla kysyttiin, että olimmeko tehneet ikinä hakua ja vastasin kieltävästi. Etsi sanaa ainoastaan on harjoiteltu yhden damin voimin, hieman haastavammassa maastossa, jolloin se on heitetty myöskin.
Alueelle oli piilotettu muistaakseni 5 damia ja 6. heitettiin. Laskin Pinjan hakemaan ja ensimmäinen tulikin hienosti, mutta tippui jalkojen juureen. Emme kiinnitäneet siihen huomiota vaan laskin Pinjan uudelleen hakuun ja olin 99% varma ettei se tajua etsiä mitään vaan jää toljottamaan sitä hakemaansa damia ja odottamaan heittoa. iloiseksi yllätykseksi Pinja kierteli ja kaarteli ja löysi toisen damin, jonka palautti sitten käteen asti. Vielä kerran laskin Pinjan maastoon ja se löysi kuin löysikin myös kolmannen damin, mutta jokin haju oli niin kiinnostava, että dami meinasi unohtua. Sekin kuitenkin palautui hienosti ja käteen asti.
Kouluttajilta tuli tämän suhteen todella hienoa palautetta, sillä se oli ensimmäinen hakuruutumme ja Pinja toimi siellä hyvin tottuneesti nenämaassa ja palautti hienosti :D Arvatkaas oliko omistaja tämän jälkeen yhtä hymyä täynnä? (Tietysti! :) )

Seuraavaksi mentiin sitten riista-rastille dottelemaan ja vaihdetiin kuulumisia toisen tollerin omistajan kanssa. Vuoromme tultua Pinjaa ei meinannut pidätellä mikään, hyvä kun pysyin pystyssä sen vetäessä! Pinjalle näytettiin varista ja se kiinnostui siitä heti. Vähän ihmetteli, että mistä ottaisi kiinni mutta otti kuitenkin. Siivet olivat poikki, joten variksen "rähjäisyys" hämmensi ja hankaloitti asiaa ja innostuksen myötä vähän vahingossakin tuli sitten vaakkua pahoinpideltyä. Lokki myös kiinnosti Pinjaa ja siitäkin se tarrasi kiinni.
Kouluttaja kehui Pinjan riistaviettiä ja snaoi että on todella hyvä riista vietti, yleensä tollereita saa lämmitellä kauan mutta Pinja kiinnostui heti siitä. Eikun hommaamaan oma varis, siivet sidotan kiinni ja harjoittelemaan :D

Kaiken kaikkiaan todella mukavaa oli, sain itse valtavasti varmuutta taipparipuolelle, nyt kun tietää mitäs siellä oikeastaan pitää tehdä ja tuo hakukin onnistui niin hienosti (NOU-tuomari sanoi että 80% NOU-0 tulee hakuruudun vuoksi). Eli me nyt käydään sitten vielä niillä kursseilla ja ilmoitetaan kesällä joihinkin taippareihin ja toivotaan parasta, eli että se NOU1 tulisi heti ensimmäisellä kerralla Ü üüü